maanantai 17. helmikuuta 2014

Gluteenittomat mokkapalat


Tein tässä taannoin sitrus-valkosuklaa blondieita. Hieman ohjetta muokkaamalla tulee myös maukkaita gluteenittomia mokkapaloja. Pohjaksi käy blondien pohja, johon lisätään leivontaan sopivaa kaakaojauhetta maun mukaan. Itse lisäsin sitä noin 0,6 dl, mehevän suklaapohjan saamiseksi. Jos pidät hieman vaaleammista mokkapaloista,kannattaa kaakaojauhetta laittaa hieman vähemmän.

Pohja:

3 kananmunaa
2 1/2 dl sokeria
3 dl gluteenittomia jauhoja
0,6 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 1/2 dl vettä
150 g margariinia tai voita

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Vatkaa munat ja sokeri kestäväksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Kiehauta vesi ja sulata margariini. Lisää muna-sokerivaahtoon vuorotellen kuivia aineta ja vettä. Kuumaa vettä voi hyvin lisätä muna-sokerivaahtoon, kun sen tekee rauhallisesti ja pienissä erissä ja lisää riittävästi kuivia aineita sitomaan seosta. Lisää lopuksi jäähtynyt margariini. Sekoita massa hyvin sekaisin ja kaada leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Itse käytin pienimmälle säädettyä neliskanttista reunavuokaa (22x25 cm). Paista pohjaa noin 20 minuuttia. Pohjaa ei saa paistaa liian pitkään, ettei se menetä täyteläisyyttään. Jätä pohja jäähtymään.

Kuorrutus:

50 g margariinia tai voita 
noin 3 dl tomusokeria
1 rkl kaakaojauhetta
1 rkl vanilliinisokeria
2-3 rkl vahvaa kahvia
  
koristeisiin suklaa rolling ice -massaa

Valmista kuorrutus, kun pohja on jäähtynyt. Kuorrutteen ohje on jäänyt matkaani yläasteen kotitalouskirjasta. Mielestäni se on edelleen paras mokkapalojen kuorrute, jota olen maistanut ;).Keitä vahvaa kahvia tai espressoa. Espressokahvikapselilla saa varsin sopivan määrän tähän tarkoitukseen. Sulata kuorrutusta varten rasva kattilassa. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet sihdin läpi. Sekoita. Lisää joukkoon vielä kuuma kahvi ja sekoita tasaiseksi. Levitä kuorrute jäähtyneen pohjan päälle. Jos haluat koristeiden jäävän kiinni kuorrutteeseen, koristele kuorrutteen ollessa vielä pehmeää. Itse ripottelin tomusokeria kuorrutteen päälle, kun se oli jähmettynyt. Lopuksi koristelin mokkapalat massasta tekemilläni koristeilla.

Mokkapalat maistuvat parhaalta kylminä maitolasillisen kera!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti