Viime viikolla vietettiin hävikkiviikkoa. Sen kunniaksi paistoin sunnuntaina iltapalaksi räiskäleitä. Varsinaisesti räiskäleidenpaistoidea lähti hedelmäkulhossa olleista kolmesta varsin tummuneesta banaanista ja jääkaapissa olleesta 1,5 litrasta rasvatonta maitoa, jonka parasta ennen -päivä oli mennyt kolmea päivää aiemmin. Tämä resepti on mielestäni paras gluteeniton räiskäleresepti ja toimii mainiosti ilman banaanien antamaa makuakin.
Paistetut banaanit:
banaaneja
sokeria/vaaleaa siirappia
margariinia
Banaanit halkaistaan ja laitetaan paistinpannulle voihin paistumaan. Banaaneja käännellään muutamaan kertaan. Kun banaanit ovat saaneet väriä, päälle ripotellaan reippaasti sokeria tai valutetaan siirappia. Banaanien kääntelyä jatketaan hetki, jotta sokeri sulaa.
Gluteenittomat räiskäleet:
2 kananmunaa
5 dl maitoa (osan voi korvata vishyllä, rahkalla, kermalla tai mikä jääkaapissa onkaan vanhenemassa)
2 dl gluteenittomia jauhoja (Sunnuntai)
ripaus suolaa
2 tl vaniljasokeria
0,5 dl sokeria
2 rkl sulatettua margariinia
Räiskäleet paistetaan samalla pannulla banaanien kanssa. Banaaneista jäänyt rasva ja sokeri antavat räiskäleihin ihanaa makua. Jos banaaneista erottuu nestettä tarjoilukulhoon, myös sen voi sekoittaa ennen paistamista turvonneen räiskäletaikinan joukkoon makua antamaan. Nams :)!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti